keskiviikko 1. elokuuta 2012

Epäonnistunut kynsitarra testaus

Yritin etsiä ideoita kynsiin ihan vaan penkomalla kynsitarvike laatikkoa. Löysin sitten tämmöset Seppälästä piiitkä aika sitten ostetut kokokynsiin käytettävät tarrat. Sillonkun nää ostin, niin muistaakseni joissakin juhlissa käytin, eikä nää sillonkaan toiminut, eikä nyt tulos ollu yhtään parempi.

Paketin ohjeen mukaan nää vaan laitetaan kynsille ja se tarrapinta pitää ne kiinni ja aika hyvin pitikin, jos tarra sattu olemaan oikean kokoinen, tai liian kapea kynnelle. Mulla tosin sopivan kokosia oli vaan peukuille (Keskisormiin oli liian pienet ja muihin oli vähän liian isot.)

Tuossa on nuo tarrat koko pituudessaan, eli aika pitkille kynsille riittäis. Ja miusta tuntuu, että nää saattas toimii paremmin pitkillä kynsillä, koska viilauksen jälkeen suurin osa meni ihan kurttuun, mutta peukalot (missä on siis pisimmät kynnet) pysy hyvänä











Peukalo, mistä sanoinkin jo että onnistu hyvin, vaikka on siinäkin kurttu tai pari. Mutta miun mielestä näillä tarroilla saa aikaan ihan nättejä kynsiä jos on vaan sopivan kokoset kynnet ja jonkun verran aikaa asetella nää paikoilleen :)











 Jaaa sitten vielä keskisormi, mistä näätte miten kaponen se tarra miulle oli :´( Molemmilla puolilla oli varmaan kaks tai kolme millii kynttä näkyvissä


tiistai 31. heinäkuuta 2012

Viva la Diva

En haluu ees vilkaista millon viimesin teksti on julkaistu... En tiiä, mutta jotenkin blogin pitämis innostus katosi jonnekkin ja olikin sitten pitkään poissa. Nyt se onneksi alkaa taas tulla takaisin. Vähän harmittaa, että tältä ajalta, mitä oon ollu bloggaamatta, ei oo yhtään kynsi kuvia, vaikka kynnet on lähes koko ajan ollu lakassa, mutta saattepahan ainakin tuoreita kynsiä katseltavaksenne.

Kävin jo varmaan pari kuukautta sitten tonkimassa kicksin alelaaria ja nappasin sieltä pari Viva la Divan lakkaa testiin. Oon monesti kulkenu sen VlD hyllyn ohi ja kuolannut niitä lakkoja, mutta kuitenkaan ei oo tullu otettuu mukaan niitä, koska ne kaikki näyttää niin liurulta. Nyt kuitenkin oli muutama kiva väri (79 ja 61) alennuksessa ja ne sain mukaani parilla eurolla.

Tää 79 on tommonen ihana barbie-pinkki hopealla shimmerillä. Täytyy kyllä myöntää, että vaikka väri on miun mielestä kaunis, niin ei sovi miulle yhtään :( Toisaalta ei haittaa, koska lakka oli peittävyydeltään tosi kökkö. Kuvassa kolme kerrosta, ja ois saanu laittaa vielä neljännen (tosin kuvasta ei huomaa) Lakka myös kuivui tosi hitaasti ja äh, eipä tässä muuta kivaa ookkaan kuin tuo väri.

Toiset ostokset taisin tehdä Cubuksessa, kun dependit oli siellä alennuksessa, ostin leimailua varten dependin hopean, 223 ja testasinkin näitten päälle


Tässä ei oo päällyslakkaa ja reunoillakin näyttää vähän olevan lakkaa, mutta nää lähtee samointein poistoon. Mutta tulipahan testattuu miten toimii tuo depend ja ihan hintansa arvoinen on leimaukseen käytettynä! Oon tyytyväinen :)

maanantai 2. huhtikuuta 2012

Animal print

Tässä englannin lukemisen lomassa on ihan hyvä rueta blogia päivittämään. Varsinkin kun oon menossa kappaleessa 3 eli enää 7 jäljellä! Ja kyllä, koe on huomenna. Mullahan ois tässä ollu aikaa lukea se kolme, melkein neljä päivää, mutta jostain syystä jäi taas viimeiseen päivään...

Tätä postausta oon yrittänyt saada tehdyksi jo kolme kertaa, ekaks ei antanut kirjoittaa kun muutaman sanan kerrallaan ja sitten ilmoitti jostain virheestä ja toisella kerralla kuvat ei latautunut. Elikkä päivä 13 (Miun lakkaustahdilla päivä 33 tai enemmän?:D ) Aluks tein lakkaukset vaan toiseen käteen, kun ei ollut yhtään mikään eläimellinen olo, mutta sitten tulikin niin kivat että tein toiseenkin käteen
Olisi ehkä voinut pikkusen huolellisemmin tehdä, mutta tarkoitus oli pitää näitä kynsiä vaan kuvien ottamisen ajan...
En tiedä miksi, mutta koskaan en oo hirveesti viihtynyt missään eläinkuosi kynsissä. Pari kertaa tuommoinen leopardi kuvio ollut kaikissa sormissa, mutta ei se hirveästi houkuttele. Pikkurilliä katsellessa tosin mieli tekis toteuttaa noilla lakoilla tuo kuvio kaikkiin käsiin :)

Sitten jatketaan vielä tällä eläin aiheella. Lepikossa kuhisee- blogissa oli kynsikilpailu, aiheena vedenalainen maailma. Pakkohan siihen oli osallistua, niin ruotsin lukemisen ohessa väkersin kala-kynnet
Täytyy sanoa, että pitkästä aikaa oli hauskaa kuluttaa aikaa tämmöseen tarkempaan piipertelyyn. Kokeilin varmaan 4-5 erilaista kalaa kiekolle, mutta tää oli omasta mielestä kivoin :)

torstai 29. maaliskuuta 2012

...

En tiedä onko vika bloggerissa, vai meidän netissä vai molemmissa, mutta en pääse lataamaan kuvia bloggeriin. Joko käy niin, että meidän nettiyhteys takkuilee, eikä lataa kuvia, tai sitten jos kuva sattuu latautumaan, niin blogger ilmoittaa "Hups, kuvaa ei löydy"

No mutta, kynsillä tällä hetkellä kilpailukynnet. Lepikossa Kuhisee blogissa on meneillään kynsikilpailu ja aiheena vedenalainen maailma! Sunnuntaihin asti on aikaa osallistua ja ihan kivoja palkintojakin on luvassa ;)

maanantai 26. maaliskuuta 2012

Pahuksen blogger ja rrraitoja

Kirjoitin äsken jo postauksen seuraavista kynsistä, mutta julkaise-nappulaa painaessa blogger ilmoitti jostain virheestä, ja että pyyntöäsi ei juuri nyt pystytä toteuttamaan. Siispä aavistuksen lyhyempi postaus näistä kynsistä.
Siis 12 kohta menossa tästä haasteesta menossa. En voi käsittää, kuka voi päästä tuon haasteen loppuun 31 yhdessä päivässä, miulla mennyt jo ainakin sen verran päiviä, eikä vielä edes puolessa välissä. Tosin eläinkuosi on kynsissä nyt ja luultavasti tänään lähtee poistoon, että postauksia on ainakin varastossa.

Raitoja en oikeastaan kummemmin jaksanut edes miettiä, vaan menin sieltä, mistä aita on matalin
Aika perus, mutta kyllä noissa muutaman päivän viihtyi :) Värissä ei ollut kamalasti valinnanvaraa, sillä koristelakkoja miulla on vain pinkki, valkoinen, vihreä ja nämä siniset. Mustakin oli, mutta se meni rikki :p

Ärsyttää kamalasti nää keinovalossa otetut kuvat. En siis omista mitään järjestelmäkameraa, vaan ihan perus pokkarilla mennään. Ihan hyviä kuvia silläkin saa päivänvalossa, mutta illalla kuvailusta ei oikein tule mitään. Onneksi alkaa olla jo valoisaa illemmallakin, niin saa vähän totuudenmukaisempia kuvia, kun keinovalossa värit tahtoo mennä ihan omia teitään. Ja seuraavista kynsistä onkin muutama auringossa otettu kuva!

torstai 22. maaliskuuta 2012

Polka Dots

Hihi, tykkään näistä kovasti! Tai tykkäsin, koska postaus tulee taas niin myöhässä, että seuraavat kynnet on jo tuloillaan :)
Kynnet on jo vähän pidemmät, ja huisin nopeesti ne kasvaakin! Ei siitä oo kun reilu viikko, kun leikkasin ne ihan lyhyeksi ja nyt ne jo näyttää kynsiltä. Ärsyttävää vaan, kun juuri tätä pidemmäksi näitä ei saa kasvatettua, muuten ne menee hirmu huonoon kuntoon :( Mulla on kyllä vähän ikävä sitä aikaa, kun peukalon kynsi oli lähes sentin pituinen sormen päästä, mutta se päätti katketa sitten pois. Vaikka korjailin sitä teepussilla, ja ois se varmaan kestänytkin, niin leikkasin sitten kaikki kynnet ihan lyhyeksi, ja nytpä nää ei sitten kestä pidemmäksi kasvaakkaann.
Jos vielä näistä kynsistä, että lakkoina kirpparilta ostettu (1.50e) yes loven tuo vaaleen sininen ja pinkki on dependin numero jotakin. Livenä pinkki on vähän pinkimpi ja sininen on vähän kirkkaampi, mutta en oikein ikinä oo oppinu tuota kuvanmuokkausta, niin saa nää kuvat välttää teille :-)

sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Liukuvärjäys.

Miten tässä taas käy näin, että kun jonkun postauksen lupaa johonkin aikaan julkaista, niin se tulee vähintäänkin viikon myöhässä? Inspiraatio on kadonnut jonnekkin ja kynnet on ollut kaksi viikkoa lakattomat tai yksivärisellä lakalla. Ja ne piti leikata ihan lyhyeksi, kun ne on ihan haperot. Lyhyenä saavat pysyäkkin, kunnes saan jostain rahaa nail repairiin. 
Ja koska edelliset "sateenkaari" kynnet oli toteutettu liukuvärjäyksellä (koska en tajunnut että seuraavana ois liukuvärjäys) niin ei ollenkaan ei ole huvittanut liukuvärjäystä tehdä, mutta haasteen mukana mennään ja tässä nyt yhdet vanhat kynnet :)
Nää on joskus viime toukokuulta, eli lähes vuosi sitten toteutetut, ja tykkäsin kovasti! Muistaakseni oli livenä vähän tummemmat, mutta voin muistaa myös väärin.

keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Turha tilapäivitys

Tiedättekö sen tunteen, kun tekisi mieli lakata kynnet, mutta kynsissä on jo kiva lakkaus, joka kaikenlisäksi on hyvässä kunnossa? Mulla on tänään ollut semmoinen olo. Tykkään hirvittävästi tästä muka-sateenkaari-lakkauksesta, enkä raaski poistaa sitä, kun siinä ei ole lohkeilun merkkejäkään. Sen lisäks nää on saanut yllättävän paljon kehuja (Jopa eräs poikapuolinen, nimeltä tuttu vierustoveri kehui näitä, käyttäen sanoja psykedeelinen!) ja vaikka en kynsiä kehujen takia teekkään, niin onhan niitä aina kiva saada.

Toisaalta tästä on ollut jotain hyötyäkin. Tän ajan, mikä muuten ois menny kynsiä lakkaillessa, oon käyttäny hääräillen ympäriämpäri kämppää; tiskit on pesukoneessa, keittiö kiiltää, olohuone on raivattu, ja piski käytetty metsälenkillä! Oli mukava pitkästä aikaa päästä koiran kanssa tuohon lähimetsään, kun pariviikkoa sitten oli vielä pimeää, kun koulusta kotiuduin. Koirakin oli ihan innoissaan, repi jokaista keppiä mikä maasta vähänkin törrötti, ja kantoi pienimmätkin irti lähtevät risut mulle "heitä tää, heitä tää jookojooko?"
Hiukkasen ärsytti se, kun miulla ei oo kunnollisia kenkiä tuonne metsään. Toisen jalan nivelsiteet (tää on siis oma diagnoosi) ei tunnu kestävän epätasaisella maalla, tälläkertaa lumihanki, kävelyä/juoksua ja kipeytyy joka kerta, kun kengissä ei oo kunnon nilkkatukia. Tasasella maalla sitä ei huomaakkaan, mutta heti esimerkiksi trampoliinilla se alkaa kipeytyä.

Kesätöitäkin pitäis hakea.. Ei mitään hajua mistä niitä tänäkesänä hakis, kun viimekesän olin kaupungilla töissä, ja ne ei ota peräkkäisinä kesinä samaa henkilöä töihin :/ Hakemuksen lähetin kuitenkin, mutta sieltä tuskin työtarjousta tulee. Mitään puhelinmyyntiäkään en haluaisi kesäksi, tylsää olisi istua jossain puhelimen päässä sisällä kokokesä ja kuunnella kun kaikki lyö vaan luuria korvaan :s Mutta kai jos muualta ei saa niin sinne pitää. Viimekesä oli ihana, kun sain olla päiväkodissa töissä; aurinkoisina päivinä sai olla ulkona lähes koko päivän ja sateisena sain jäädä sisälle askartelemaan :) Lisäksi siellä oli tosi mukavat työkaverit!

Seuraavaks suuntaan nokkani varmaan kohti ruotsinkirjaa, huomenna ois epäsäännöllisten verbien johdannaisista sanarit, ja kirja on kauniisti pysynyt hyllyssä tähän asti. Toisaalta panostin kyllä englannin sanareihin! Miulla on meidän koulun tiukimman kielenopettajan kurssi menossa, ja se kurssin alussa ilmoitti, että jos saa kaksi sanakoetta läpi, saa kurssista automaattisesti viitosen! Eli kurssi on jo puoliksi läpi, kun toinen sanakoe meni läpi! Toisaalta 5 ei mikään hyvä numero ole, mutta kokeessa ei voi muuta kuin nostaa sitä :)
Onneks loma alkaa kohta. Suunnitelmissa lähtö lappeenrantaan ja siellä tuleekin vietettyä varmaan aikapitkälti koko loma. Poikakaverin synttäritkin ois loman perjantaina (Lahjoja saa ehdottaa!) Sitten vielä pitäis lomalla kirjoitella enkun ja ruotsin aineita ja lukea äidinkieleen pari kirjaa, että ihan kokonaan ei kouluhommistakaan eroon pääse. Onneks lomaa saa odotella aika lepposissa merkeissä; Huomenna ja perjantaina koulu vain 8-11, eli ei turhan raskaita päiviä.
Seuraavat kynnet yritän saada ennen lappeenrantaa, eli sunnuntaihin mennessä, mutta tänään ja tuskin huomennakaan raaskin näistä luopua :)

Semmosta, kuvatonta, höpöttelyä tälläkertaa, hauskaa loman odotusta kaikille, joille sellainen on luvassa!

maanantai 27. helmikuuta 2012

Rainbow

Pika päivitys ennen nukkumaan menoa (Niin, ja ruotsin sanatkin lukematta..) Siis haasteen seuraava osio oli sateenkaari (?) ja joskus oon onnistunu liukuvärjäyksenä saamaan sateenkaarimaisen värimaailman, mikä ei tietenkään enää onnistunut niin hyvin. Jokatapauksessa kivat, kesäiset kynnet tuli, ja saavat nyt kelvata tästä sateenkaari osuudesta
Ja siis tuo kuviokaan ei liity milläänlailla sateenkaareen, mutta se näytti siinä laatalla sille, että just sen on näille kynsille päästävä! Ja ite tykkään kovasti! Harmi kun näitä monen värin liukuvärjäyksiä (Tässä taitaa olla 5eri väriä..) ei oikein jokapäivä jaksa ryhtyä tekemään, ja nyt on tuntunut jo kauan että yksivärisetkin lakkaukset on tosi työläitä. Oon koulun jälkeen vaan kaatunu sohvalle ja torkkunut siinä iltaan asti, tiiä sitten mistä johtuu.
Semmosta tälläkertaa.

torstai 23. helmikuuta 2012

Day8

Ilmeisesti tässä puhuttiin metallin värisistä lakoista, vaikka alkuun ajattelin että pitääks mun jotain magneetteja alkaa kynsiin väsäämään (CG:n magneetti lakat ois ollu hyvä tähän!) Mie muistelin, että en omista kun vaan harmaita metallilakkoja, mutta kyllä niitä löytykin pari sinistä ja joku punainenkin. Semmonenkin löyty, mitä en oo koskaan kokeillu, Goshin 593, eli semmoinen yön sininen.
Ennen lakkausta piti kuitenkin vähän korjailla keskisormen kynttä, kun se lohkeili koulussa aika ikävästi. Ite korjaan lohkeilut yleensä aina teepussilla ja pikaliimalla, koska jos käytän kynsilakkaa korjaamiseen, se kestää maksimissaan päivän. Tällä kertaa homma ei mennyt ihan niin simppelisti kuin aikaisemmin; Miulla oli vähän kiire aikataulu ja yritin sitten nopeesti saaha asian hoitumaan. Liiman suuaukko, tai se reikä mistä se liima tulee, oli kuitenki ummessa, eikä siitä tullu mitään. Käden ulottuvilla ei tietenkään ollut mitään neulaa tai muuta terävää, että reiän ois saanu puhkastua auki, joten tyydyin puristamaan sitä niin kovaa kun vaan jaksoin, jos se sillä vaikka aukeaisi.

Kyllähän se aukeskin. Varmaan puolpurkkia pikaliimaa valu miun sormille, kynsille, pöydälle ja housuille. En tajunnu sitä heti mennä pesemään vaan ihan rauhassa korjailin kynnen loppuun. Sitten tajusin että ei saakeli, sormet on niiin tiukasti yhessä, että en tiiä ees. Yleensä mulla ei oo ollu käsissä niin jämäkkää pikaliimaa, etteikö se lähtis repimällä irti, mutta tän kanssa jouduin käyttämään saksia, että sain sormet irti toisistaan. Sitten rupesin rapsuttelemaan sormista irti sitä liimaa ja vahingossa repäsin kahestakin kohtaa aika kipeesti nahkat irti. Vieläpä sopivasti tuosta kynsinauhan vierestä, että varmasti tekee seuraavan kerran lakkoja poistaessa kipeää.

Ja sitten ne kynnet. Kynsille pääsi siis tuo Goshin midnight blue, tosi syvän sininen lakka ainakin purkissa. En tiiä siitä metallin sävystä(?) mutta purkissa se ainakin vivahtaa metallin suuntaan. Muistaakseni Goshin lakat maksaa kaupassa 8e (Itse ostin alennuksesta 3e) Mutta täydellä hinnalla en tämmöistä laatua ostais :/
Lakka oli melkoista liurua, yksi kerros ei peitä mitään, ja toinen kerros peittää huonosti, kolmannella  vasta peitti kunnolla. Eka kerros kuivui ihan hyvin, annoin kuivua puolituntia ennen toista kerrosta, joka sekin kuivui ihan hyvin, oli kynsillä tunnin ennen kolmatta kerrosta, joka sekin kuivui ihan hyvin. Vaikka kynnet oli siis mun mielestä hyvin kuivuneet, niin kaskummaa aamulla herätessä ne ei ollutkaan enää niin kauniin kiiltävät pinnaltaan, vaan täynnä painautumia :/ Onneksi otin  kuvat eilen kuitenkin, niin on teillekkin jotain näytettävää.
Tää lakka jätti älyttömän kauniin kiiltävän pinnan! Kuten näkyy, niin omakuvakin näkyy kynsistä! :D Näissä kuvissa ei siis oo päällyslakkaa. Tää ois aivan täydellinen väri, jos laatu ois hiukka parempi.

maanantai 20. helmikuuta 2012

Mustaa valkoisella, valkoista mustalla

Vihdoinkin! En tiijä mikä siinä on, että kun tänne kirjoittaa aikatauluja seuraavista postauksista, niin se on ihan varma, että silloin ne ei ainakaan tule. Näköjään ei ikinä pitäisi luvata mitään. Tosiaan perjantaina piti tulla nämä kynnet, mutta kummitätini kaappasi minut katsomaan wanhoja. Ihan kivaa oli katsella kavereita tanssimassa, kun aikaisempina vuosina ei ole ollut juuri ketään tuttuja tanssimassa, mutta nyt kun oma ikäluokka on wanhoja niin näkyi montakin tuttua naamaria :) Itseäni ei siis nuo tanssit kiinnostanut, vaikka tanssista pidänkin. Ärsyttää hirveästi, kun näistäkin tansseista on tullut niin kaupallinen juhla, itseäni ei kiinnosta tuhlata monta sataa euroa vain näyttääkseni hyvältä yhden päivän ajan. Eikä muutenkaan nuo "prinsessajuhlat" ole oikein meikäläistä varten.
Perjantai-iltana lähdettiin juhlimaan wanhojen jatkoja kaverin luo ja lauantain makasin poikakaverin sohvalla melkoisessa koomassa. Sunnuntaina uppouduin kirjaan ja siinä menikin sitten koko viikonloppu.
Ja sitten niihin kynsiin. Aika tavalliset tuli, mutta kovasti tykkään!
Etu- ja keskisormi vähän levis :/ mutta muuten tykkään. En oo ennen jaksanutkaan konadoita kahdellavärillä erikseen, ja tämä tuli nyt todettua suhteellisen nopeaksi, niin tulee varmasti kokeiltua eriväreilläkin :)

torstai 16. helmikuuta 2012

Kuumeinen kynsibloggaaja täällä hei!

Kynsiä tulossa luultavasti viikonlopun aikana! Yritän jo huomenna kun lauantai on kiireinen, mutta tosiaan tarkoitus oli mustavalkoiset kynnet saada jo viimeviikonloppuna, mutta kuume nousi perjantaina ja piti melkein viikon sängynpohjalla! Jos jostain tietää että mie oon kipee, niin siitä, että sohvalta ei jaksa nousta ylös edes lakatakseen kynsiä!

sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Viloletti

Tästä haasteesta on ainakin se hyöty, että tulee samalla käytyä läpi suurimmat aukot tuolta lakkojen väri valikoimasta. Ja näitä aukkoja onkin sitten ihan mukavasti, keltaisia lakkoja omistan 3, joista yksikään ei peitä kunnolla, ja violetteja on kaksi, joista kumpikaan sävy ei oikein miellytä silmää.
Tämmöset näistä nyt tuli. Kuvio on tehty just sillä pinkillä helmiäiskonadilla, joka minusta on purkissa niin täydellisen pinkki, mutta kynnellä tuommoinen laimea vaaleanpunainen.
Ja kuten taas noista kärjistä voi huomata, kuvat tuli otettua paripäivää liian myöhään... Mutta tosiaan miulla ei oo vanupuikkoja just nyt, niin en viitsinyt kuvailla, ennenkuin lakat oli kynsinauhoilta lähtenyt.

torstai 9. helmikuuta 2012

Ihanat kamalat konadit!

Uudet (violetit!) kynnet tulossa heti, kunhan saan kynsinauhat putsattua. Nyt ei oo ees vanupuikkoja millä putsata. Mutta niin, äsken tossa leimaillessani konadeilla, rupes ihan silmittömästi ärsyttämään.

CesarsShopissa kerrotaan konadeista näin: "Konad koristelutuotteilla voit itse toteuttaa yksilölliset kynnet helposti ja nopeasti. Kuviot tehdään lakalla, kuvalaatalla ja leimasimella. Saat hetkessä uuden ilmeen
kynsiisi ja voit vaihtaa lookia vaikka päivittäin!"
Kyllä, ja ei. Aluksihan konadit oli tosi yksilöllisiä, mutta kynsienlakkaamisesta ja koristelusta on tullut nykyään joku buumi, että aika monella alkaa noita konadeita olla, se siitä yksilöllisyydestä. Nopeudestakaan en menis vannomaan, vaikka toki nopeampaa kuin vaikka käsin maalaaminen. Helpompaa siinä mielessä, että kuvio on valmis, ei tarvitse hakea inspiraatiota, ja kaikkiin kynsiin tulee samanlaiset. Toisaalta itseäni ärsyttää, jos kuvioita ei saa vasempaan käteen oikean käden peilikuvana. Toinen juttu on myös konadeilla harjoittelu, joka sekin kestää aikansa (Niin kyllä muittenkin koristelutapojen opettelu) Sekin ärsyttää, jos kuvio menee suttuun niin koko kynsi on lakattava uudestaan. Käsin jos koristelee, niin jotain saattaa olla tehtävissä, jos sutaisee vähän väärään paikkaan.

"Suosittelemme vain alkuperäisten Konad -erikoislakkojen käyttämistä parhaan lopputuloksen saavuttamiseksi, sillä kaikki lakkamerkit eivät välttämättä sovellu
koristelutarkoitukseen. Oikein tehtynä Konad -koristeet kestävätkin useita viikkoja kynsissäsi."
Kyllä ei muuten kaikki konaditkaan tähän tarkoitukseen sovi! Perusvärit konadeilla on ihan hyviä, ja niillä saa nättiä aikaiseksi, mutta esimerkiksi vähän helmiäiset konadit on ihan turhia. Itselläni on pinkki helmiäinen (Tämä mahdollisesti) Ja tällä leimaaminen on ihan jotain kamalaa. Ainut väri, jonka päällä pinkkiys näkyy, on valkoinen. Jos pohjalla on joku muu väri, niin päälle tulee vaan hennonhennon vaaleanpunainen kuvio, kaikkien värien päällä ei näy ollenkaan. Ja tuo helmiäisefekti mikä tuon lakkapullon läpi näkyy aika selvästi, ei kynsillä näy ollenkaan.
Siinä tuo lainattu teksti on kyllä oikeassa, että kaikki lakkamerkit ei tähän sovellu, mutta itse oon havainnut että esimerkiksi h&m ja depend soveltuu mainiosti. Samoin semmoiset vanhemmat lakat, jotka on jo vähän paksuntuneet, eivätkä kunnolla enää sovellu lakkailuun. Itse olen todennut muutaman h&m lakan jopa paremmaksi kuin konadin omat.
Itsellä eivät kynnet kestä ikinä viikkoa pitempään. En tiedä tarkoitetaanko tässä nyt vain konad-kuvion pysymistä, mutta mulla sekin lähtee kyllä muutamassa päivässä pois, alkuun kärjistä  ja siitä sitten pikkuhiljaa muualta kynnestä.

Hirvittävä valitus! Tässä ei ollu ees kaikki. Ehkä eniten ärsyttää se, kun näihin pitäis olla konadin oma päällyslakka, kun muuten kuvio leviää päällyslakan laittaesssa @$€#&!
Nojoo, tästä kaikesta valituksesta huolimatta konadit on kyllä käteviä ja itsekkin aika paljon käytän. Mitäs mieltä te ootte?

maanantai 6. helmikuuta 2012

Sinistä!

Kerrankin mulla on vuodenaikaan sopivat kynnet! Yleensä oon se joka kesällä kulkee mustissa kynsissä ja syksyn pimetessä kirkkaissa kesäväreissä. Joulunaikaan kynnet on halloween-kuosissa ja keväällä syksyn väreissä. No nytpä onkin talvi, ulkona 20 astetta pakkasta ja miulla on pakkasenväriset kynnet, nimittäin siniset! :)
Tykkään!
Kynsissä siis liukuvärjäys, pohjalla yes love Y18, semmonen ihan pikkuvauvojen vaaleansininen ja liukuvärjäyksessä käytetty Kicksin electric blues. päällä on vielä MNY:n hopeista hilelakkaa, en jaksa putiloa etsiä, mutta ihan tavallinen glitterlakka hopeisilla pikkuglittereillä :)
Kovin mielelläni olisin näihin vielä jotain lumihiutaleita pistänyt, mutta laattavalikoimasta ei löytynyt oikein mitään. Perhosiakin mietin, mutta viihdyn näissä pelkästäänkin joten tämmöiseksi saavat jäädä.

Ja vitsi miten nopeesti kynnet on kasvanu! Oon ihan ylpee niistä, kun ne lohkeilematta jaksaa kasvaa. Olin hyvin hämmentynyt kun yks lakaton päivä koulussa (Siis kynsillä ei ollut minkäänlaista lakkaa) eräs edessäni istuva tyttö, jota en tiedä oikeastaan kuin nimeltä tuli kysymään miulta, että onko nuo siun omat kynnet. "joo? Mitenniin?" "Noku ei miun kynnet oo ikinä noin vahvat ja pitkät" WHAT? Mie oon aina ajatellu että miun kynnet on hirmusen hauraat ja lohkeilee ja on lyhyet ja vaikka mitä, mutta ei kai ne sitten niin hauraat ookkaan :o

Nyt meikä siirtyy koeviikon loppumisen kunniaks syömään mokkapaloja ja juomaan kahvia hyvässä seurassa! Seuraavaks sitten violetteja kynsiä! :)

tiistai 31. tammikuuta 2012

4. vihreää

Nyt en kyllä oo ees varma oliko neljäs haastepäivä vihreät kynnet, mutta oli miten oli, niin ne tässä seuraavaksi on tulossa. Vihreissä mulla oli vähän samanlaista ongelmaa kuin keltaisissa, peittävää lakkaa ei oikein tahtonut löytyä ja lopulta päädyinkin models ownin beetlejuice kokoelmasta tuttuun golden greeniin.
Tykkään tästä kyllä ihan sikana! Koristeluita piti vähän miettiä, kun en halunnut mitään kokokynnen konadeita laittaa, eikä koristelakatkaan napannut, niin päädyin sitten water decalseihin (vesitatuoinnit vai mitä nää on suomeks?)
Tykkään kyllä kovasti. Tässä kuvassa lakka on ollut jo varmaan 4 päivää kynsillä, ja kuten näkyy niin kärjissä on vähän kulumaa, mutta yleensä mulla lähtee lakat tosi nopeesti lohkeilemaan.
Nää beetlejuicet oli positiivinen yllätys, koska models ownin lakat on miun kohdalla aina ollut pettymys, vaikka värit niissä on super kivoja, niin peittävyys on ollu huono, eikä oo meinannu oikein kuivua. Siitä syystä models owneja ei mun laatikosta hirvittävästi löydykkään, mutta nää beetlejuicet on mahtavia! Kahdella kerroksella riittävä peittävyys, mun mielestä sopivan paksua lakata ja kuivuu nopeasti!
Ja nuo timangit on muuten vaaleanvihreitä, kuva hämää :/

torstai 26. tammikuuta 2012

3. Keltaista

Aluksi katsellessani haastekynsiä ja mitä tuleman pitää, totesin, että mitkään kynsistä joita haasteeseen tulee tehdä, tuskin tuottaa hirveitä tuskia. Olin väärässä! Vaikka luulis, että tää väri-osuus ois hyvinkin helppo, ideoitten puutteessahan voi lakata kynnet yhdellävärillä ja that's it, mutta entäs jos varastoista ei löydykkään oikean väristä lakkaa?!
Totesin, että miulla on ammottava aukko keltaisten lakkojen osilta. En kyllä ihmettele ollenkaan, koska kynsissä  keltainen ei oo mikään lemppari. Totesin että keltaisia lakkoja on tasan kolme: Wild and Crazy, Flormar ja depend. Kaikki oli semmoista luiruia, että valui koko ajan kynsinauhoille, ei peittänyt, ei kuivunut. Parhaimmillaan taisin pistää neljä kerrosta, ja silti paistoi läpi.
Pelastin itseni tilanteesta näin
Ei kai missään sanottu, että kynsien tulee olla kokonaan keltaiset ;) Tykkäsin tuloksesta ihan hirmuisesti! Tätä tulee varmasti kokeiltua eriväreillä!

sunnuntai 22. tammikuuta 2012

(Not a nail) Day2 Oranssi

Tiedättekö niitä päiviä, kun illalla tuntuu, että olisi ollut parempi vain pysyä sängyssä? Tänään oli just sellanen päivä, ainakin kynsien osalta.
Eilen illalla katselin jo, että oranssit kynnet olis vuorossa, ja ajatuksena oli ensin liukuvärjäys, kunnes tajusin, että hitto, miullahan on just nyt sellaset. Kun konadit, eikä yksivärisetkään tuntunut kivalta, päädyin sitten vesimarmorointiin, ja eilen lakkailin kynsiin valkoisen pohjan.
Vaikka lakka nukkumaan mennessä tuntui täysin kuivalta, ylläripylläri aamulla se oli ihan rutussa. Eikun poistamaan lakka ja uutta tilalle.
Viimesin kerta kun oon vesimarmoroinnin tehnyt, oli joskus 4-5 kuukautta sitten, eikä miulla ollut hajuakaan mitä lakkoja käytin! Jossain blogissa muistelin nähneeni vesimarmoroinnin China Glazen lakoilla, joten kokeilin niitä. Okei, mulla on varastoissa 2 CG:n lakkaa: Kiwi cool-ada ja sun worshiper, toinen tuommoinen vihreä ja toinen tuommoinen kelta-oranssi. Koska tänään oli bad-nail-day, voitte vaan arvata kuinka hyvin lakat toimivat... Ensin ne ei meinannut millään lähteä leviämään veteen, sitten muutaman veden vaihdon ja puolentunnin tappelun jälkeen ne jotenkuten toimi, onnistuin sohraamaan kynnen vesiastian pohjaan, ja se olikin sitten niin kauniisti rullalla että..
     Tässä vaiheessa jo mietin, että jätän lakkaamisen huomiselle, muttakun valkoiset lakat oli kuitenkin kynsissä, niin ajattelin, että samakos se on tuohon päälle lakata. Lakaksi vaihtui flormarin N004, tuommoinen aika luonnollinen oranssi. Tykkään lakan väristä ihan sikana, muttakun koostumus on tuollaista litkua mikä ei peitä vielä neljälläkään kerroksellakaan, niin lakka tahtoo jäädä aina hyllyn perälle, ja käyttämättömänä korkki liimautuu suhteellisen tiukasti kiinni... Taistellessani korkin kanssa, onnistuin toisella kädellä sutaisemaan täyden kahvikupin lattialle ja eikun siivoamaan.
     Lopulta (siivoamisen ja kiroamisen jälkeen) lakkapurkki aukesi hampaita apunakäyttäen ja sitten lakkaamaan. Lakkaaminen ei (taaskaan) onnistunut toiveitten mukaisesti, kun lakkaa oli neljä kerrosta, ja valkoinen paistoi edelleen läpi, luovutin suosiolla ja otin kynsilakanpoisto aineen (taas) esille. Koska tuo flormarin lakka on aikamoista litkua, ja mulla ainakin valuu hetkessä kynsinauhoille, sain puhdistaa kynsiä oikein urakalla, koska miun kuivista kynsinauhoista lakka ei ole mikään helppo putsattava.
   Flormarin lakan jälkeen oli jäljellä enää yksi oranssi lakka, wild and crazyn orange, joka sekin on ihan samanlaista litkua kuin flormar. Aluksi lakkasin kynnet punaisella ja sitten kerroksen W&C:n lakkaa, ja lopultakin kynnet oli suurinpiirtein sitä mitä halusin.
   Sitten kävi kuitenkin niin, että sisäinen kynsikoristelijani halusi pistää oman panoksensa peliin, ja päädyin lopulta tuommoisiin irtoglittereihin:
En edes viitsinyt ottaa tarkempaa kuvaa. Ainut kiva näissä on, kun valo tulee tietystä kohtaa niin glitterit loistaa tosi kauniisti. Läheltä katsottuna nää on ihan kamalat, kaukaakin melko kamalat, mutta menköön nyt päivän tai pari, ehkä ensviikolla on sitten parempia kynsipäiviä.

torstai 19. tammikuuta 2012

1. Punaiset kynnet

31 päivän haaste täällä taas! Ihan vain sen takia ajattelin aloittaa tällä, että saisin taas kiinni tästä blogaamisen "rytmistä", helpottaa vähän, kun on koko ajan joku idea, mitä kynsiin tehdä. Vaikka haaste tulisi tehdä 31 päivässä, minä vähän venytän sitä, koska postaustahtini tulee olemaan 1-2postausta/viikko.

Okei, eli punaiset kynnet.
Ikinä en ole (kokonaan) punaisissa kynsissä viihtynyt, joten tää oli aika paha. Toisaalta, itse lasken punaiseksi myös pinkin ja vaaleanpunaisen, jopa jotkut oikein punertavat violetit. Yksivärisiä kynsiä en halunnut, kun kerrankin oli aikaa tehdä muutakin, joten päädyin liukuvärjäykseen.
En tiedä, miten punaiset nää nyt sitten loppupeleissä on. Mutta Ainakin itse viihdyn näissä :) Omituista tosin katsoa näitä nysäkynsiä. Oli pakko lyhentää, kun rupesi ärsyttämään eripituiset kynnet, joten nyt on sitten about 2mm tuosta sormenpäästä pitemmät kynnet :s Onneks kynnet on kuitenkin uusiutuva luonnonvara, joten kaippa ne vielä kasvaa ja toivottavasti tasasen pitusena!
Toinen juttu mikä ärsyttää on tuo nimetön, mut kuitenkin levis niin vähän, että en jaksanu sen takia rueta korjailemaan.

Hei, ja sitten jos joku lakka/laatta/jokin muu kiinnostaa, niin rohkeasti kysymään, vastaan mielelläni!